Veloitukseton alkuneuvonta maksutta ja ilman sitoutumista

Asianajaja Espoo


Asianajaja Espoo

Oikeusapu Espoo

Mainittu luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuus koskisi lähtökohtaisesti vain oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan tehtävien hoitamista. Kyseistä velvollisuutta olisi nimittäin vaikea ulottaa luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien kaikkeen toimintaan tai edes kaikkeen ammattitoimintaan. Esimerkiksi työsuhteessa olevilla lakimiehillä voi olla tehtäviä, jotka eivät ole rinnastettavissa oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan toimintaan. juristi Espoo

Siltä osin kuin luvan saaneiden oikeuden käyntiavustajien valvonta tapahtuisi Asian ajajaliiton yhteydessä toimivissa valvontalautakunnassa, valvonnasta ei myöskään aiheutuisi kustannuksia valtiontaloudelle, vaan valvontalautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katettaisiin asianajajilta ja luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajilta perittävillä valvontamaksuilla.

Luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia arvioidaan tulevan valvonnan piiriin noin 1 000 henkilöä. Mainituista noin 1 000 henkilöstä kuitenkin noin 400 arvioidaan olevan asianajotoimistoissa työskenteleviä lakimiehiä, joiden toimintaan kohdistuu jo nykyisin samanlainen valvonta kuin asianajajienkin toimintaan. Uusia valvonnan piiriin tulevia olisi siten noin 600 henkilöä. Edellä mainittujen asianajajien ja julkisten oikeusavustajien sekä heitä koskevien valvonta asioiden lukumäärätietojen valossa tämä tarkoittaisi keskimäärin enintään noin 120 uutta valvonta asiaa.

Valvonnan järjestämisen kannalta helpoin vaihtoehto olisi toteuttaa valvonta vastaavasti kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien valvonta nykyisin, jolloin valvovana elimenä toimisi Asianajajaliiton valvontalauta kunta. Asianajajaliiton valvontalautakunnalla on korkea osaamisen taso ja pitkäaikainen kokemus hyvän asianajajatavan valvonnasta. Valvonta tapahtuisi myös kustannustehokkaasti, kun se hoidettaisiin kaikkien osalta samassa elimessä. Koska valvontalautakunta valvoisi tällöin paitsi asianajajia ja julkisia oikeusavustajia, myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia, jotka eivät ole ja joista osa ei edes voisi olla Asianajajaliiton jäseniä, olisi tällöin kuitenkin tarpeen vahvistaa valvontalautakunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta.

Valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskeva valvonta perustuisi pääsääntöisesti tehtyihin kanteluihin. Kantelujen käsitteleminen ja ratkaiseminen kuuluisivat lähtökohtaisesti valvontalauta kunnalle. Luvan peruuttamisesta ja seuraamusmaksun määräämisestä päättäminen kuu luisivat kuitenkin aina oikeudenkäyntiavustajalautakunnalle.

Tämän esityksen tavoitteena on parantaa oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa. Tämä ei tarkoita, että asiamiesten toiminnan laadussa olisi yleisesti ongelmia. Kuitenkin myös epäasianmukaista menettelyä esiintyy, ja kuten edellä jaksossa 2.4 on todettu, nykyisin ei ole riittäviä mahdollisuuksia puuttua siihen.

Lakimies Espoo

Perustuslaissa ei ole erikseen lueteltu esimerkiksi syytetylle kuuluvia erityisiä oikeuksia KP-sopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa lausutuin tavoin. Näiden erityisten oikeuksien katsotaan kuitenkin kuu luvan perustuslain takaaman oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteeseen. Nämä syytetylle kuuluvat erityiset oikeudet samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet turvataan perustuslain 21 §:n mukaan lailla.

Lastensuojelulain muutoksella lupajärjestelmä ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Oikeustieteellisen koulutuksen edellyttämisen tarkoituksena on, että asiamiehellä on oikeudellista asiantuntemusta oikeudenkäyntiasian hoitamiseksi. Pelkkä sukulaisuussuhde asianosaiseen ei tätä asiantuntemusta turvaa. Lähisukulaista tai aviopuolisoa koske van poikkeuksen säilyttämiselle ei enää ole riittäviä perusteita.

Lakitoimisto Espoo

Kelpoisuusvaatimukset täyttävä hakija on otettava Asianajajaliiton jäseneksi. Mahdollinen jäsenhakemuksen hylkäävä päätös on. Lain mukaan toimilupa on myönnettävä luotettavalle ja vakavaraiselle hakijalle, joka saa harjoittaa elinkeinoa Suomessa, ilmoittaa tiedot perintätoiminnasta vastaavasta henkilöstä sekä kykenee huolehtimaan toimeksiantajan lukuun perittävistä varoista ja toimeksiantajaa ja velallista koskevien tietojen asianmukaisesta suojaamisesta.

Suomalaiseen oikeudenkäyntiperinteeseen kuuluu jokaisen oikeus ajaa omaa asiaansa. Tästä huolimatta avustajapakkoa on aiheellista harkita sellaisissa erityistilanteissa, joissa siihen on tavanomaista painavampia perusteita. Tällainen erityistilanne on ylimääräinen muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa.

Juristi Espoo

Kuluttajalla on oikeus saattaa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen erimielisyys, joka koskee yksittäistä kulutushyödykesopimusta tai muuta kulutushyödykkeen hankin taa, oikeusministeriön alaisuudessa toimivan kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Kuluttajariitalautakunta antaa ratkaisusuosituksia kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisissä riita-asioissa. Lautakunnan päätös on luonteeltaan suositus eikä se ole täytäntöön panokelpoinen eikä sillä ole tuomioistuimen tuomion oikeusvaikutuksia.

Oikeusapulain 8 §:n pääsäännön mukaan yksityiseksi avustajaksi on määrättävä asian ajaja tai muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan asiamieheksi kelpoinen henkilö. Toisaalta harkittaessa sitä, miten edellä mainitut tavoitteet voidaan toteuttaa, on otettava huomioon useita reunaehtoja. Ehdotukset eivät saa puuttua elinkeinovapauteen eivätkä vähentää kilpailua enemmän kuin tavoitteiden saavuttamiseksi on välttämätöntä. Harkittaessa sitä, millaisia organisatorisia järjestelyjä ehdotetaan, on erityisesti otettava huomioon perustuslain julkisen vallan käyttöä koskevat rajoitukset.

Varatuomari Espoo

Vaikka Suomessa ei sinänsä ole voimassa varsinaista asianajaja tai avustajapakkoa, niin eräiden tilanteiden varalta tuomioistuimelle tai muulle viranomaiselle on laissa säädetty oikeus määrätä asianosaiselle avustaja viran puolesta. Ehdotetussa muodossa uudistuksen ei voi da arvioida vähentävän kilpailua asianajo alalla ainakaan merkittävästi. Ehdotetun luvan saamisen edellytykset olisivat siinä määrin väljät, etteivät ne juurikaan estäisi alalle pääsyä. Luvan saaneille oikeudenkäyntiavustajille aiheutuvat kustannukset olisivat myös niin pieniä, etteivät ne estäisi vähäistä laajempaa asianajotoimintaa. Järjestelmä kuitenkin aiheuttaisi pienen kynnyksen, joka saattaisi karsia toiminnan ulkopuolelle sellaisia lakimiehiä, jotka mahdollisesti sivutoimisesti hoitavat vuosittain joitakin oikeuden käyntiasioita. Tällä ei kuitenkaan ole yleisen kilpailutilanteen kannalta juuri merkitystä.

Sillä, jonka hakemus luvan saamiseksi on hylätty, olisi oikeus hakea muutosta oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisuun. Muutosta haettaisiin valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain mukaiset valitukset. Jatkomuutoksenhaku Helsingin hovioikeudesta edelleen korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valitusluvan saamista.

Asianajaja Espoo

Menettely valvonta asioissa vastaisi nykyistä asianajajia koskevaa valvontamenettelyä. Myös luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin kohdistuvat valvonta asiat merkittäisiin julkiseen päiväkirjaan, ja ratkaisuista laadittaisiin julkinen ratkaisuseloste. Valvonta asian ratkaisuun olisi mahdollista hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain mukaiset valitukset. Jatko muutoksenhaku Helsingin hovioikeudesta edelleen korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valitusluvan saamista.

Oikeudenkäyntiasiamiehinä toimii myös erilaisten liikeyritysten, joiden pääasiallisena toimialana on muu kuin oikeudellisten palvelujen tarjonta, palveluksessa olevia lakimiehiä. Esimerkkeinä tällaisesta toiminnasta ovat vakuutuslaitosten palveluksessa olevat lakimiehet, jotka usein hoitavat vakuutuslaitoksen myöntämiin vakuutuksiin perustuvia riitoja vakuutuksenantajan ja vakuutuksenottajan välillä. Myös julkisyhteisöjen palveluksessa olevat lakimiehet hoitavat jossain määrin työnantajaansa liittyviä oikeudenkäynti asioita.

Rehellisyysvaatimuksella tarkoitetaan sitä, että hakija voidaan todeta rehelliseksi hänen aiemman toimintansa ja hänestä saatujen lausuntojen perusteella. Käytännössä säännöksen merkitys on kuitenkin siinä, että henkilöä, joka on ennen jäsenhakemustaan tuomittu epärehellisyysrikoksesta, ei voida ottaa Asianajajaliiton jäseneksi. Asianajajaliiton ratkaisukäytännössä jäsenhakemus on eräässä tapauksessa hylätty sen johdosta, että hakija oli häntä jäsenhakemuksen johdosta kuultaessa antanut totuudenvastaisia tietoja taloudellisista oloistaan.